sunnuntai, 19. elokuu 2007

Laiskottaa

Ollaan jo pitkälti elokuulla (hui, siis kohta jo syyskuulla!) enkä ole saanut päivitettyä tänne yhtään mitään. Totuuden nimissä on kyllä sanottava että muuten en kyllä laiska ole ollut, valmiina on muksujen korvaläppäpipot ja siskolle villasukat, mutta niitä kun on vaan niin hankala kuvata ja läntätä tänne.. Jospa huomenna.

Koulutyötkin on saatu pois käsistä, kohtahan niitä tulee sitten lisää. Se on kyllä ihan mukavaa, jotain muutakin tekemistä kaipaa kuin tätä iänikuista kotona olemista. Muksujen kanssa tahtoo mennä hermot.. Onneksi kerhokausi on taas alkanut ja muutkin harrastukset.

sunnuntai, 29. heinäkuu 2007

Säätämistä

Siis kuin hitolla mä saan tuohon Valmiit 2007 -laatikkoon linkit? Ei onnistu..eikä kyllä yllätä yhtään. Help! Muutoinhan tämä on yllättävän kivuttomasti onnistunutkin, mitä nyt valokuvien taso voisi olla parempi mutta kuitenkin.

Muutakin säätämistä on meneillään, vihoviimeiset esseet on työn alla ja nyt mä olen päättänyt saada ne pois käsistäni. Pakkokin, kohta on syksy ja uudet työt pukkaa päälle. Ihana kyllä kun syksy tulee, mun lempivuodenaika! Kyllähän mä kesästäkin tykkään mutta syksy on paras =)

torstai, 26. heinäkuu 2007

Huiveja

Lankavarastoja inventoidessa löysin turhan monta kerää Novitan Palmaa, joita joskus ostin vartavasten jotain projektia varten joka on sittemmin unohtunut.. Langat muuntuivat todella helppotekoisiksi huiveiksi, ohje löytyi Novitan tämän kevään lehdestä. Violetin huivin lahjoitin siskolleni, toinen samanlainen on tekeillä itselle.

771179.jpg

torstai, 26. heinäkuu 2007

Jämälankojen tuhoamista

Vaatekaapissani on järkyttävä määrä lankaa. Vuosien varrella kerättyjä ja osittain käytettyjä. Nyt niistä on päästävä eroon, että saa ostaa lisää =D Joten tässäpä tulee.

771072.jpg
Muksuille perussukat talveksi, yhdet parit on jo toimitettu varasukiksi mummilaan. Lankana seiskaveikan jämäkeriä. En tähän ikään mennessä ikinä ole saanut kärkikavennuksia nätisti, vihdoin opin sädekavennuksen (ei siksi että se olisi vaikea vaan en ollut sitä vaan koskaan hoksannut opetella) ja nyt on ilo kutoa sukkia =)

Sitten vanha kunnon calorimetry, ekasta tuli vähän liian pieni itselle joten sen saa kuopus käyttöönsä. Raidallinen lanka on Nallea, musta samaista Pirtaa josta tein kaulurinkin. Oikein odotan syksyä että saa nämä käyttöön, viime syksyn viimoilla tällaista olisi tarvinnut lenkkeillessä kun pipo oli vielä liian kuuma.

771093.jpg

771098.jpg

perjantai, 20. heinäkuu 2007

Jotain valmista

750999.jpg
Kaiken kiireen keskellä jotain valmistakin on ennättänyt syntyä. Tätä Ullan ohjeella tehtyä kuppipussia muokkasin tekemällä sen aukinaisena putkilona, en vaan saanut tarpeeksi siistiä 8-aloitusta tehtyä. Pohjasauma siis erikseen ommeltu. Lankana Novitan Tennessee ja puikot 2½. Puolukan lehdet olisi saaneet onnistua vähän tyylikkäämmin =) mutta välttänee.

Ja sitten talvipakkasille (ja miksei jo syksyn viimoillekin) vihdoinkin sellainen kauluri jota olen aiiiina halunnut. Lankana Novitan Pirta, puikot 4. Ohjetta muokkasin vähän arkisemmaksi, koristereunukset ja kukan jätin pois.
751003.jpg